”Sini. Meidän pitää avata oma georgialainen ravintola!”
Vuosi oli 2016. Myyntipäällikkönä vuosia tyytyväisenä töitä tehnyt Sini ei ollut ajatellutkaan ryhtyä yrittäjäksi, saati vaativalle ravintola-alalle. Etenkään kun Sinin oma sisko oli tehnyt melkoisen pitkän työuran alalla, ja kovasti varoitteli (taisipa käyttää sanaa: ”HULLU!”). Nika ei luovuttanut, vaan nosti asian esiin vuoden mittaan piinaavan useasti.
Vuoden vaihteessa 2016–2017 Sini pääsi ensimmäisen kerran maistamaan georgialaista ruokaa mittavien pöytien ääreen, kun Georgiassa juhlittiin uutta vuotta oikein isosti. Pöydät notkuivat niin sukulaisten kotona kuin ravintoloissakin. Georgian kieltä vielä tuolloin taitamaton Sini oli häkeltynyt ei vain toinen toistaan herkullisemmista ruuista, mutta myös georgialaisten tavasta todella nauttia yhdessä ruokailusta maljapuheperinteineen.
Niinpä kesällä 2017 aloitettiin oikea suunnittelutyö. Ensimmäinen Rioni avattiin piskuiseen 60-luvun matalaan ostoskeskukseen Espoon Haukilahteen helmikuussa 2018. Asiakkaat löysivät pian Espoon ensimmäisen georgialaisen ravintolan, ja pian ”piilohelmen” löysi myös media Iltalehdestä Helsingin Sanomiin. Vakiovieraina kävi niin edesmennyt Kirsti Paakkanen kuin nykyinen presidenttimme Alexander Stubb. Sittemmin Espoon Rioni on muuttanut uudenkiiltävään kauppakeskus Lippulaivaan, mutta Haukilahden ajoista on niin Sinillä, Nikalla kuin tänä päivänäkin talossa työskentelevillä työntekijöilläkin paljon lämpimiä muistoja.
Alussa Rionin työntekijöitä oli yrittäjien lisäksi vain kaksi, mutta lisää palkattiin jo ensimmäisinä kuukausina. Tänä päivänä väkeä on lähes 50 – jopa Sinin hulluksi tituleerannut sisko ravintolapäällikkönä. Ensimmäiset Haukilahteen palkatut työntekijät kokeista tarjoilijoihin ovat edelleen tänä päivänä Rionilla töissä. Ja keittiömme sydän on muuten Nikan oma äiti!
Yrittäjät eivät ensimmäisenä vuotena nostaneet juuri lainkaan palkkaa, ja kaikki ylimääräinen raha sijoitettiin jo seuraavana vuonna 2019 Turkuun. Keskellä pahinta koronaa tammikuussa vuonna 2021 avattiin vielä valtava Helsingin Kasarmikadun toimipiste katettuine sisäpihoineen, ja lisäksi heinäkuussa 2021 aukesi vielä Tampereen toimipiste. Tampereen Rionin alkuperäinen tarkoitus oli pitää georgialaiset kokit työssä, sillä suurimmalle osalle ei lainkaan maksettu lomautusajalta korvauksia.
Koronasta selvittiin miten kuten, ja sittemmin Rioni on jo toisena vuotena putkeen saanut Asiakastiedon Suomen Vahvimmat -sertifikaatin. Tuomme itse omat viinit suoraan Georgiasta, valmistamme edelleen kaikki ruuat alusta asti itse, ja Haukilahdesta yrittäjien itsensä toimesta alkunsa saanut lämmin, tuttavallinen palvelukonsepti on jokaisen tarjoilijan oppikirjan kohta numero 1.
Missiomme:
Tärkein tehtävämme on ilmentää georgialaista perinnettä ja vieraanvaraisuutta aidoimmillaan. Keittiömme on kuin georgialaisen äidin sydän, palvelumme yhtä lämmin kuin kotimme, ja yrityksen henki kuin perheessä.
Lämmöllä, autenttisuudella ja aidolla välittämisellä luomme unohtumattomia ruokailuelämyksiä.